Kahdeksan vuoden vaipat

Olohuoneemme sisustusta elävöittää punainen potta. Ihan pysyväksi elementiksi siitä ei ehkä ole, mutta tässä hetkessä se toivottavasti muistuttaa sekä kuopusta että meitä hänestä huolehtivia, että vaipat on nyt laitettu sivuun.

Ohi on, tämä yksi vaihe lapsiperheen elämässä.

Kolme poikaa saapuivat juuri sellaisin välein, että yhden oppiessa kuivaksi nostettiin jo varaston hyllyltä vastasyntyneen vaippoja esille. Vaipat olivat siis aktiivisessa käytössä hieman yli kahdeksan vuotta.

En ehkä olisi ikinä aloittanut kestovaippoja esikoiselle, ellen olisi saanut siihen kädestä pitäen apua. Siskollani oli vankka kokemus sekä mielenkiintoa auttaa ja vastailla kysymyksiin. Kohtalaisen pian aloin itsekin innostua.

Se olikin kantava voima, sillä tietysti kestovaipoista on enemmän työtä kuin kertakäyttöisistä. Ei sitä kieltäkään voi. Mutta vähemmän vaivaa kuitenkin, kun voisi ehkä äkkiseltään odottaa.

Ja se motivaatio. Kun homma alkoi sujua, tuntui siltä, että kestovaipoissa oli niin paljon enemmän etuja kuin haittoja. Lisäksi aloin tuntea niitä kohtaan selittämätöntä kiintymystä, minkä ehkä toiset samassa tilanteessa olevat ymmärtävät.

Toki etenkin kun perheeseen tuli lisää lapsia, perheemme pyykkimäärää kauhisteltiin. Loppujen lopuksi vaipoista ei itsessään kertynyt kuin muutama lisäkoneellinen pestävää viikossa.

Päätin jo tämän uran alussa, että suhtaudun tähän niin kuin moneen muuhunkin asiaan elämässä: 80 % suoritus on riittävä. Näin ollen siis meillä kertakäyttövaipat olivat silloin tällöin ja pääsääntöisesti öisin käytössä. Kun ei tavoitellut täydellisyyttä, oli ote rennompi ja vaippojen kanssa touhuilu ei alkanut tuntua työltä.

Pienimmät vaipat lähtivät jo eteenpäin aikanaan, mutta jäljellä olevat kasasin keoksi. Määrä näyttää isolta, mutta aloin laskea, miten paljon vaippoja tosiasiassa tällaisessa tilanteessa olisi kulunut, jos olisimme olleet täysin kertakäyttöversioiden varassa.

Jos käytetään hyvin karkeita keskiarvoja, vauvaikäinen lapsi käyttää ehkä noin kahdeksan vaippaa päivässä (meillä tämä keskiarvo olisi ollut todella alakanttiin). Taaperoikäinen vähemmän, jolloin pärjätään ehkä neljällä (myös tämä arvio meillä kuulostaa hyvin vähäiseltä). Meillä lapsilla kuivaksioppiminen meni 2,5 vuoden iän vaiheille, mikä käytännössä olisi tarkoittanut yhteensä 5110 vaippaa per lapsi. Toisin sanoen meidän koplamme yhteismäärä olisi – taas kerran hyvin karkealla arviolla – ollut 15 330 vaippaa.

Määrä on ihan käsittämätön. Laskin sen muutamankin kertaan jo siksi, että yleensä en osaa laskea juuri mitään.

Kertakäyttövaippa maksaa keskimäärin 20 senttiä kappaleelta, mallista, koosta ja merkistä riippuen. Tällä arviolla koko hommaan olisi siis meidän määrillä saanut kulutettua vähän päälle 3000 euroa.

Kestovaipat eivät tietysti ole ilmaisia nekään, mutta oma arsenaali haalittiin lähes täysin käytettyinä ja osin lahjoitettuina. Kaiken kaikkiaan vaippoihin rahaa tuli laitettua noin 500 euroa, koko koplan osalta. Täytyy myös muistaa, että aloittaessani vuonna 2016 kestovaippa kuului vielä äitiyspakkauksen valikoimiin, ja oli kuulunut jo vuosia. Tämä johti puolestaan siihen, että tiettyjä malleja liikkui käytettynä kohtalaisen edullisin hinnoin, mikä helpotti urakassa alkuun pääsyä. 

Omalta osalta helpotusta tarjosi  myös se, että monet käytettynä liikkuvat vaipat olivat kotimaisten valmistajien, joten erikseen ei tarvinnut miettiä vaipan alkuperää ja laatua: onko se kestävällä tavalla tuotettu ja käytössä myös toimiva.

Vaikka en itse ottanut paineita siitä, että meiltä lähtevistä vaipoissa olisi jälleenmyyntiarvoa, on osa kuitenkin ollut hyvinkin myyntikelpoisia ja loput toimivat kappaleet lähtevät lahjoitukseen. 

Kaiken kaikkiaan hieman tyhjä olo alkaa hiipiä tämän urakan lopuksi. Onneksi pienten lasten tuotteiden lisäksi olen jo pidemmän aikaa suunnannut katsetta muihinkin kestotuotteisiin. Vaippojen poistuessa taloudessamme meillä on jäljellä vielä kattava valikoima pestäviä ja siten uudelleen käytettäviä kodin kestotuotteita. Etenkin ruokailutavoissa on vielä sen verran hiottavaa, että kestotalouspaperin menekki on ainakin taattua.

Jaa blogikirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kestovaipat päiväkodissa –kokemuksia ja opastusta

Syksyn myötä monessa perheessä koittaa myös uusi jännittävä elämänvaihe, päiväkodin aloitus. Jos lapsella on ollut kotona käytössä kestovaipat, on luontevaa jatkaa käyttöä myös päiväkodissa. Yhdistys

Testissä ihanat Mother-ease kestovaipat

Ostin BabyDotin kautta keväällä Mother-ease-merkkisen Wizard Duo kuorivaipan ja siihen neppareilla kiinni tulevan imun. Myöhemmin sain testiin merkin Wizard Uno all-in-one vaipan, jossa on imu

Testissä Wouwoun kestovaipat

Julkaisu on tehty yhteistyössä Wouwoun kanssa ja testivaipat on saatu yhdistyksen käyttöön blogi- sekä somenäkyvyyttä vastaan, Ihmiset ja tarina vaippojen takana Wouwou-merkin takaa löytyvät ystävykset