Monelle meistä joulun hankintajuhlan keskellä saattaa tulla ahdistus siitä, että lopulta moni lahja on tavaraa. Haluamme usein tehdä kestävämpiä valintoja siitä, mitä annamme lahjaksi, jotta lahja on esimerkiksi mahdollisimman pitkäikäinen, oikeasti käyttökelpoinen tai tarpeellinen, tai se on helppo laittaa kiertoon – tietysti sen lisäksi, että se ilahduttaa saajaansa.
Mutta kuinka usein tulet ajatelleeksi, miten paketoit huolellisesti valitsemasi ekologisen joululahjan? Tai huomaatko kodissasi hakevasi jätesäkin kerätäksesi kääreet aattoillan päätteeksi suoraan roskikseen? Ison roskamäärän keskellä myös lajittelu voi tuntua turhauttavalta, ja esimerkiksi pakkauspahvit tulla heitettyä samaan läjään muiden roskien kanssa.
Joulun ajan suuri jätemäärä koostuu kuusen ja ruuantähteiden lisäksi pakkausmateriaaleista. Helpoimmaksi homman teet saajalle (ja itsellesi), kun suosit uudelleen käytettäviä, helposti kierrätettäviä, ja kokonaan yhtä materiaalia hyödyntäviä paketointitapoja. Tässä vinkkejä siitä, miten vähentää saajan roskakuormaa.
Joulun kukkalahjat
Kukkatervehdys on monelle helppo valinta, sillä siitä ei jää turhaa tavaraa nurkkiin. Kääreet voivat kuitenkin koostua monesta materiaalista. Jo kukkakaupassa voit pyytää välttämään tarpeetonta kääremateriaalia, jos viet kukan heti saajalleen. Muovikääre kuuluu muovinkeräykseen ja sanomalehtipaperi paperinkeräykseen – hankalin kierrätettävä on usein kukkakaupan oma käärepaperi, joka voi materiaalista riippuen kuulua kartonkiin, paperiin, muoviin, tai poltettavaan jätteeseen. Voit pohtia ilahduttaako kukka saajaansa vähemmän, jos siitä puuttuu värillinen käärepaperi?
Joulupaketit
Suurin osa lahjapaperista nauhoineen on sekajätettä. Muoviset pakkausmateriaalit ja sellofaanin voi kierrättää muovina ja pahviset kartonkina. Suklaarasiasta sisus kuuluu siis muoviin ja rasia kartonkiin.
Paketoi helpommin, vältä kierrätysrumba: viisi vinkkiä
1: Käytä lahjapaperia niin, että sitä voi hyödyntää uudelleen. Jos jouluiset kuosit ovat pakettien suola, voit hyödyntää esimerkiksi teipitöntä paketointitapaa, jolloin pakkausta ei tarvitse repiä, ja saman kääreen voi käyttää seuraavana vuonna uudelleen. Kuvan lahjat on kääritty uudelleen käytettyyn lahjapaperiin.
2. Käytä paperia, jonka voi laittaa paperi- tai kartonkikeräykseen. Esimerkiksi sanomalehti- ja voimapaperi ovat hyviä valintoja. Vältä tässäkin liiallista teipin käyttöä.
3. Vaihda paperi kestävämpään, ja kääräise lahja kankaaseen. Furoshiki on perinteinen japanilainen paketointitekniikka, jota voi hyödyntää oman sorminäppäryyden mukaan – kun kangas itsessään on kaunis, välttävämpikin taittelu ja solmu riittää. Kangaspalaa voi myös käyttää samoin kuin lahjapaperia, ja kääriä nauhan ympärille pitämään paketin kasassa.
4. Unohda vaivalloinen kääriminen, ja hyödynnä lahjapusseja. Niihin sujauttaa hankalankin muotoisen paketin helposti, ja pussi pysyy kiinni pienellä palalla teippiä, jonka voi leikata auki. Vaihtoehtoisesti päälle voi laittaa palan kangasta tai silkkipaperia piilottamaan pussin pohjalta pilkottavan lahjan. Kuvassa erään perheen joulupaketointiarsenaali, jota käytetään uudelleen vuodesta toiseen.
5. Myös joulukortit tuottavat jätettä – sekä tekovaiheessa että kierrätettäessä. Monet askarteluideat voi toteuttaa olemassaolevista tai muuten kierrätykseen jo matkalla olevista materiaaleista, ja verkko on täynnä ideoita tähän. Joulun jälkeen kierrätettävät kortit kuuluvat paperinkeräykseen.
Lue myös aiempi blogi kestävämmän joulun vietosta!